fb
Uudessa päivityksessä lisää ominaisuuksia muokkausnäkymään

Mittatyökalu, tekstikehys, tekstin kääntäminen ja nuoli

Liekkeen päivityksessä on lisätty etäisyyden merkintää varten mittaviivatyökalu. Uuden päivityksen jälkeen myös tekstiä on entistä helpompi korostaa tekstikehyksellä ja se voidaan asettaa vaakaan/pystyyn. Tekstin yhteyteen on mahdollista lisätä nuoli osoittamaan dokumentissa valittua paikkaa. Nämä toiminnot helpottavat kommentointia jatkossa.

Kameratoiminto

Muokkausnäkymään on lisätty kameratoiminto, jolloin esimerkiksi pohjakuvaan voidaan liittää kohteesta otettu valokuva. Piirustuksessa se näkyy kamerasymbolina ja sitä painettaessa, avautuu valokuva uuteen ikkunaan. Valokuvaan on mahdollista lisätä tekstiä tai siinä voidaan, havainnollistamista helpottamiseksi, piirtää. Nykyisessä päivityksessä oleva kameratoiminto, jossa kuvia lisätään kansioon, pysyy ennallaan.

Opastusta uusiin toimintoihin

Liitteessä oleva pikakäyttöohje esittelee ominaisuuksia tarkemmin.

Sovellus tarjoaa uutta päivitystä asennettavaksi 25.1.2019 klo 14.00 jälkeen. Suosittelemme uuden päivityksen käyttöönottamista.

Vipuvoimaa Eu:lta 2014-2020

Lieke Sovellukset on saanut tukea Euroopan Union aluekehitysrahastolta. Tuki on mahdollistanut Lieke Sovelluksen kehittämisen digitaaliseen työmaiden dokumenttien hallintaan. Tukea on käytetty innovatiivisen tuotteen kehittämiseen ja valmiuksien lisäämiseen...

Dokumentointi – Mitä se on ja mihin sitä tarvitaan?

Dokumentointi – Mitä se on ja mihin sitä tarvitaan?

Dokumentoinnilla tarkoitetaan yksinkertaisesti jonkin tapahtuman tai työvaiheen kirjalliseen tai kuvalliseen muotoon tallentamista myöhempää käyttöä varten. Otetaan siis talteen tietoa, jota voidaan tarvita myöhemmin. Rakennus- ja saneerausprojekteissa, pienemmistä...

Lieke esillä PLAANI-lehdessä

Lieke esillä PLAANI-lehdessä

Lieke esillä PLAANI-lehdessä Suomen sähköalan suunnittelijoiden ja suunnittelutoimistojen yhdistys Sähkösuunnittelijat NSS ry julkaisee rakennusalan ammattilaisille suunnattua PLAANI-lehteä. Lehden uusimmassa numerossa käsiteltiin myös Liekettä. Sovelluksesta olivat...